Runoilija Liisa Kojamon mietteitä Luomisleikki-runoteoksesta
Lealiisa,
en voi muuta kuin ihailla miten uupumattomasti jaksat jatkaa
omalla runotielläsi.
Luomisleikki on rohkea kirja, ja voipi olla, että se on
pienen piirin kirja, vaikeusaste on sitä luokkaa, että sitä on varmaan lähes
mahdotonta lukea, jos ei ole paneutunut runouteesi aiemmin. Sanoitkin, että
painos on pieni.
Luin kirjan illalla, näin unta nuoruudesta, vieraasta
kaupungista, aikatauluista... aamulla tajusin, että minun on vilkaistava
"Mariaa" (Maria sytyttää tulen rannalle 2011) sekä "Kalliosaarta" (Talo kalliosaarella 2013, Kodiksamia kirjallisuuspalkinto 2013) uudelleen, että ymmärrän mihin
olet tullut, tielläsi.
Onko runosi kuuntelua, katselua, näkemistä, ajassa
edestakaisin? Kielesi on täysin sinun omaasi, huolimatta viittauksista
"kulttuuriheeroksiin". "hei-jaa kieli on leikattu osiksi", hurjaa!
Hienoja teemoja, ikuisuuskysymykset, kristinusko, oikeastaan
tässä kirjassa ei ole mitään
profaania. Rimasi on hirveän korkealla, aivan kuin pakottaisit itsesi käsittämään asioita, jotka ovat
lähes kokonaan
käsityskyvyn ulottumattomissa, ja todella surun ja ilon ulkopuolella.
Mutta jonkinlainen syvä etsinnän yksinäisyys on läsnä. Riittääkö
peilin löytäminen? Entä toisen ihmisen läsnäolon lämpö? Niin kovin abstraktia
paikoitellen, että aloin kaivata vanhan Lealiisaan polveilevaa ja rentoa
runokieltä, vaikeisiin kohtiin ikään kuin avaamaan ovia.
Runoilija voi huutaa kaiken maailman taiteen, kulttuurin,
tieteen, uskonnon, avukseen, mutta summa summarun, runoilija on lopulta ja aina
yksin ja vain vaillinaiset, yhteiset sanat apunaan, ilmaisun välineinään.
Kaikki on yhteistä, ja taiteilija tekee yhteisestä yksityistä, omaa, minua, ja
varovasti sanoen myös sinua. Tuossa hommassa olet onnistunut mielestäni
loistavasti!
Jotenkin on harmillista, jos tämä kirja jää pienen piirin
herkuksi, tämä olisi hyvä kuulla esim. radiosta luettuna, ainakin minun
ajattelua tällainen teksti kannustaa ajattelemaan itse, sillä mitään
kevytlyriikkaa runosi eivät ole.
Typografia on jees, mieleeni tulee ikivanha kirja
(karttakirja, kenties), joka on osin palanut ja maatunut, mutta tekstiä on
reunoilla ja siellä täällä kokonaisuudeksi asti.
Yksi runo, joka osui ja upposi minuun heti ensi lukemalta
löytyy sivulta 50. Se on yksinkertaisesti upea, täysi.
Eevan pukuun pakotettu Lilith
myös itselleen vaarallinen veitsen valossa.
Entä jos mies käy vain kalassa
viheltelee mennessään
on hiljainen tullessaan
verkot tyhjentyvät, kotona aamuyön tulet
palavat valtoimenaan, verhot rikki ikkunoista.
(Luomisleikki 2014)
Yksi asia nousi nyt tätä kirjoittaessani mieleeni:
Älyllisyys on aina tervetullutta ja virkistävää, mutta varmaan tiedätkin, että
älyllä voi myös hämätä ja peittää. Sanonkin: Höllää nappia, löysää vyötä,
Lealiisa, huulipunan valitseminen on aina hauskaa leikkiä, mutta kyllä se
saunapäivä on parasta mitä lienee!
Tässä ensivaikutelmia uudesta kirjastasi, jota kiitollisena
luen.
Ystävällisin terveisin Liisa Kojamo
